6. maaliskuuta 2012
.siirtymävaiheessa.
..ulkona on häikäsevää, mulla on sisänenkello sekaisin.
yritän siirtää sitä itelle sopivimpaan työaikarytmiin,
liukumien puitteissa toki, menen mielummin mahd. aikasin töihin
ja tulen sieltä vastaavasti mahd. aikasin kotia..
tässä 2s viikon kohalla kroppa on vielä ihan pihalla,
heräilen keskellä yötä, aamut ei vielä ole mukavia
ja iltasin en tahdo jaksa valvoa.
blogostaniasta olen ollut ihan pihalla jo viikkoja,
ei jaksa.
tällaista tää on, työelämään siirtyminen..
kun pitää olla yltiöskarppi työajan,
niin energia on vähissä iltaisin.
mutta ei mene kuin pari viikkoa,
niin luulen olevani taas jaksavaisempi,
ko pääsee kiinni rytmiin..
sen verran koitan tsempata, että koska
työmatkasta liikuntaa kertyy olemattoman vähän,
koitan heti kotiin päästyäni lähteä lenkille suksilla tai ilman.
viikonlopun huippiskelit innoittivatkin sunnuntaina sivakoimaan
mökin järven jäällä jopa kahdesti pitkät yli tunnin lenkit,
ja paremmat hankikelit ovat vielä edessä..
työpaikan porukasta en ole vielä saanut ihan kiinni,
enkä ole esim. vielä löytänyt meän kahvihuonetta.
mutta työsarkaa onkin ollut paljon, ja vissiin tulee olemaankin,
ihan hyvä. olen myös aika riemuissani uusista aluevaltauksista
ja niistä ropisseista nimikkeistä..
suunnittelija, tiedottaja ja tulevina viikkoina myös taittaja,
you name it, i do it!
inDesignilla olen värkännyt viimeksi varmaan kun version alkoi 2 tai 3:lla,
mutta eipä hätää, heti ko löysi oikiat napukat niin johan alko 5.5:kin rullaamaan,
parin päivän jälkeen + edellisten työkokemusten jälkeen osaan sitä kuitenkin jo 200 % enemmän
kuin talon VIESTINTÄpäälliköt, jotka ovat vastuussa myös raporttien TAITOSTA,
minen käsitä miten taittajat ei osaa käyttää inDesignia..
oliko se osa sitä valtion tehokkuus- ja tuottavuusohjelmaa?
mutta jos tämä jalotaito takaa mulle lisää työkuukausia, niin en valita,
sitä paitti on se aika hauskaakin puuhaa,
saa tuottaa oman alansa sisältötekstiä ja vielä ite taittaa ja kuvittaa sen,
ja siitä vielä maksetaan palkkaa?! parhautta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti