20. joulukuuta 2011

.suojelusenkeli.




elämä asettuu täällä napapiirillä pikku hiljaa uomiinsa.
toivottavasti loput tavaratkin.
ei ole paljoa ehtinyt tehdä, paitsi hakea uuden kirjastokortin,
kuulemma kotikunnan 7 vuotta kadoksissa ollut kortti
olisi pitänyt olla tallessa, en tiennyt lapin kirjastojen yhdistyneen,
joten uudesta piti pulittaa huikeat 3,5e.

ensimmäisinä päivinä rovaniemellä olen saanu kiinnittää
rutkasti huomiota liikkumiseen jalankulkijana.
ruuhkasuomessa en meinannut jalankulkijana jäädä auton alle,
täällä, keskustassa, on viikon aikana ollut 3 läheltä piti -tilannetta,
jossa autonalle jäänti on ollut hiuskarvan päässä.

tänä aamuna koimme vaaroja sen sijaan tien päällä autossamme,
kun matkasimme anivarhaisella pimeässä.
Vastaan tuli rekka ja juuri kun pitkät valot oli sammuttettu,
näkyi valojen välissä jotain mustia mönttejä,
POROJA!

Meidän pieni kosla ehti vähentää vauhdin minimiin, alle 20 km/h,
mutta rekka ei hevin pysähdy peilikirkkaalla tiellä,
törmäsi kahteen poroon, katselimme henkeäpidätellen,
miten toinen poroista lensi vastakkaiseen penkkaan
ja miten toinen sarvipäistä kimposi rekan keulasta suoraan kohti autoamme
ja tömähti puskurin alle. Onneksi seurasimme lentävää poroa,
emmekä ehtineet katsella miten meidät ohittettuaan
rekan perävaunu heittelehti ja kaatui takanamme ojaan.

Otsalampun valossa katselimme tuhoja,
henkilö- ja peltivahingoilta vältyttiin,
kaksi poroa päästettiin tuskistaan nopeasti.
Testasimme kelin liukkautta kotoa lähtiessä ja ajoimme
sen mukaisesti jo valmiiksi hiljempaa ja varovasti.
Emme olisi voineet tehdä mitään toisin välttyäksemme aamuiselta.
Enkeli autossamme jatkoimme vielä varovaisemmin matkaa eteenpäin..


3 kommenttia:

  1. Mukavaa, että löysit kirjastoon näin pian muuttosi jälkeen, ja toivottavasti kadonneen kirjastokortin tilalle hankkimasi kortista on sinulle iloa.

    Lapin kirjastoista iso osa tosiaan kuuluu nykyisin Lapin kirjastoon. Tästä on se etu, että pystyt käyttämään korttiasi kaikissa näissä kirjastoissa, ja kaikkien kirjastojen aineistot ovat saatavillasi. Jos kortin hinta tuntuu kovalta, niin kannattaa vilkaista vaikka Kemin kirjaston sivulta miten huikeita summia kirjastoa käyttämällä voi säästää http://www.kemi.fi/kirjasto/kirjastolaskuri.htm.

    VastaaPoista
  2. Hui. Onneksi oli enkeli kyydissä <3

    VastaaPoista
  3. Leena, no näinpä, onkin mukavaa ko voi eri puolilla pohjosta vinkutella samaa korttia opuksia noutaessa, kertakaikkisen hyvä idea! :)

    Mustikka, oli niin läheltä piti -tilanne, että. Kyllä siinä riitti pohittavaa ja poristavaa loppu meno- että tulomatkaksi. Ja heti hoksattiin, että autoon on otsalampun, puukon&kirveen, lapion, avaruuslakanan ja talvimakuupussin lisäksi saatava kunnolliset heijastinliivit vastaisuuden varalle.. Ja toivoa ettei osu enää pahemmin meän kohdalle..

    VastaaPoista