6. lokakuuta 2011
.8887 ± 65.
olo on kuin pikkulapsella jouluaattona,
eikä kovin kaukana varsinaisesta lahjan saannista ollakaan,
joulusta 2010 asti olen odottanut tätä päivää.
tehnyt tuntikausia töitä,
toistanut tuhannesti työvaiheita,
säätänyt mikroskooppia niin kauan,
että sammaleen lehden solukko
on paljastanut lajin,
poiminut siemeniä, puun palasia,
kerännyt kasviainesta pieniin purkkeihin
ja tänä aamuna, tuon työn hedelmä odotti
kuin pakettina sähköpostissani:
AMS tulokset viimeinkin!!
asiasta riemuitsi myös ohjaajani,
eikä ihme nimittäin minun lahjani köyhdytti hänen kukkaroaan
niin paljolla, etten pysty edes asiaa ajattelemaan.
ja kun sain avattua tuon 13 sivuisen pdf-tiedoston,
hitaasti,
samalla lailla kuin lahjapaperia paketin ympäriltä irrotellen,
aijai.
11,5 sivua graafeja, joiden sisältöön en vielä jaksa paneutua ja
1,5 sivullista tuloksia, taulukoituja numeroita ja koodeja,
joista kuumeisesti olin kiinnostunut vain viimeisestä sarakkeesta:
radiohiili-ikä (BP)
tutkimussuo(ni) on vanha,
vanhempi kuin uskalsin toivoa,
se on syntynyt ihan alkuholoseenin aikana
eli noin 9000 vuotta sitten!
olen siis hipeltänyt
yli 8000 vuotta vanhoja turvenäytteitä,
tuntuu jotenkin käsittämättömältä,
ja alan ymmärtää miksi
jotkut ovat kiinnostuneita arkeologiasta,
samalla oma intoni paleoekologiaan kasvaa.
loppupäivän olin niin eufoorisessa tilassa,
hiplailin tulostettua tulospaperinivaskaa,
tein heti uusia omia tulostaulukoita,
että keskittyminen mihinkään muuhun ei oikein onnistunut..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti